Paluu edelliselle sivulle
Näytä valikko
Piilota valikko
Ajankohtaista
Showjuontajat
Teemaillat ja -klubit
Showkaraoke
Promoottorit
Vip-emännät
Messut
Juhlapalvelu
Muut palvelut
Crystina Välimaa on aurinkoisella asenteella varustettu kunnianhimoinen nuori nainen, jonka mielenkiinto esiintymiseen on vienyt hänet show-maailman pyörteisiin.

Pitkäaikaiset ja rakkaat harrastukset ovat yhdistäneet Crystinan intohimot myös yrittäjyyteen. Crystina on tanssinut niin jazz-balettia kuin sambaa ja hip hoppiakin, laulutunneilla hän on käynyt neljä vuotta. Tanssin lisäksi urheilullisen neitokaisen vapaa-aikaan kuuluvat kuntosalitreenaus, rullaluistelu, pyöräily, aerobic sekä sulkapallo.

Erilaiset projektit ovat aktiiviselle energiapakkaukselle tervetulleita haasteita. Crystina onkin ollut mukana useiden erilaisten projektien toteuttamisessa, milloin juontajana, milloin taas laulajana tai koordinaattorina. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa promoottorina, piirustusmallina ja retkitulkkina sekä esiintynyt televisiomainoksissa.

Crystina valmistui matkailualan restonomiksi (AMK) Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulusta vuoden 2004 kesäkuussa. Opinnoissaan hän suuntautui ohjelmapalveluiden tuotantoon.
Lue lisää yrittäjistä:
Sanya Gråsten
Crystina Välimaa