Teema
Kopeankaunis Kleopatra II pelkurimaisine muumioineen tuo tuulahduksen (hieman tunkkaisen) muinaisen Egyptin kulta-ajasta. He ovat vakaasti päättäneet valloittaa maailman antamatta minkään tai kenkään heitä estää. Kleopatra on vain päätynyt hieman väärään paikkaan ja väärään aikaan eikä oikein ymmärrä nykyajan ihmisten kaikkia tapoja ja mieltymyksiä. Ja tässä on myös Zeba huomannut mahdollisuutensa: kostaa kaikelle kansalle oman isänsä suorittama julma elävältä muumiointi!
Hahmot
Muinaisen Egyptin suurin hallitsija Kleopatra II ja pelkurimainen muumio Zeba ovat joutuneet outoon aikaan ja kömmelluksilta ei voida välttyä. Kleopatra II yrittää kaikin mahdollisin tavoin säilyttää viileän arvokkuutensa eikä ajoittain hypnoosin alaisena huomaa, miten häntä kirjaimellisesti pompotetaan. Onneksi sentään Zeba on perillä nykypäivästä ja ottaakin kaiken ilon irti uusimmista keksinnöistä.
Juonnot
Ylhäisyydellä on omalaatuisia päähänpistoksia, jotka hän tietenkin odottaa toteutettavan. Loppujen lopuksi ikivanhojen valloittajien jäsenetkään eivät tahdo pysyä paikallaan edes liimalla ja irtoilevat osat karkailevat ties minne.
Kilpailut
Kleopatra tarvitsee joukkoihinsa uskollisia ja taitavia alamaisia, jotka yleisön joukosta valitaan tulikokeiden avulla. Ensiksi on löydettävä urhea soturi, joka uskaltaa uhmata Kultaista Kobraa ja päihittää muut kilpailijat notkeudellaan. Vihollisen tukikohtaan soluttautujaksi tarvitaan egyptiläisen tanssin taitava henkilö; tässä kiemurtelevassa kilpailussa on käärmeenlumoustaidoistakin hyötyä. Koska Kleopatra ei ole aivan ajan tasalla, haluaa hän mukaan myös muutaman muumion joukkojaan täydentämään.Trendikkäät muumiot ovat kuitenkin lähinnä Zeban aikaansaannosta, vaikka Kleopatra kaiken kunnian itselleen niistäkin yrittää ottaa.
Valloittaako maailman Kleopatra II vai ehtiikö joku muu häntä ennen?
Lisäpalvelut
Uskolliset alamaiset tekevät lähes mitä vain, niin myös muumio Zeba, joka Kleopatran tahdosta myös laulaa, mutta ei missä tahansa, vaan ainoastaan karaokessa. Ja koska Kleopatra II rakastaa huomiota, nähdään myös hänet karaoke-estradeilla, showkaraoken hämmästyttävänä vetäjänä!
Kleopatra II on saatavissa myös itsepäisenä lapsena, hoitajansa kanssa. Mainioita katseenvangitsijoita esimerkiksi messuille!