Promoottorit
Tiedätte, että tuotteenne on loistava, mutta mistä tuotteelle yhtä loistavat promoottorit? Iloisina ja myyntihenkisinä promoottoreina edustamme tuotettanne ammattitaidolla. Olemme sanavalmiita nuoria naisia, joilla ei sormi mene suuhun tiukassakaan tilanteessa.
Laadukkaiden tuotteiden parissa on ilo työskennellä ja se meistä myös näkyy. Tuotelanseeraukset sujuvat mutkattomasti, kun mukana on kaksi viehättävää ja miellyttävää asiakaspalvelun ammattilaista, me Blush n' Playn tytöt, jotka teemme kaikkemme että tuotteenne tunnettavuus kasvaisi ja myyntilukunne kohoaisivat pilviin!
Showpromoottorit
Mikäli koette että tuotteenne kaipaa jotain hieman tavallisuudesta poikkeavaa, ovat jännittävät Showpromoottorit teille oikea ratkaisu! Roolihahmot tekevät promootiosta yksilöllisen ja innovatiivisen ja promootio voidaan toteuttaa kokonaisena tapahtumana tai muun promootion mielenkiintoisena ja erikoisena osana, vaikkapa messuosastoa piristämään.
Roolihahmot kuvastavat kyseessä olevaa tuotetta ja lisäävät huomiotaherättävällä tavalla tuotteen näkyvyttä. Promootioon voidaan helposti yhdistää myös laulu, kilpailut, yleisön aktivointi ja tanssi. Mahdollisuuksia on rajattomasti. Tuotteen kampanjasta saadaan mieleenpainuva ja näkyvä kokonaisuus, ja itse tuotteesta puhutaan vielä pitkään!